Sisällön tarjoaa Blogger.

Ever mine, ever thine, ever ours.

perjantai 27. toukokuuta 2011

Polttariuni

Näin viime yönä melko, hmm, hulvattoman unen koskien omia polttareitani. En muista siitä varmaan ihan kaikkea, mutta muutamia hauskoja pätkiä kylläkin:

Polttarit alkoivat sillä, että vanha luokkakaverini Antti (jonka kanssa en ole ollut vuosiin tekemisissä!?!) tuli hakemaan minua jostain (?) ja vei meidät jollekin ihme ympyräradalle (joka oli jonkun rakennuksen sisällä). Siinä sitä sitten piti kävellä ympyrää niin kauan, että Antti sai merkin puhelimeensa tytöiltä, että on aika siirtyä polttareiden seuraavaan vaiheeseen.

Antti vei minut jonkin tavaratalon pienen naisten wc:n ovelle ja jätti minut siihen. Ovi avautui, ja wc:stä minut tempaisivat sisälle ystäväni Neea ja Titta (muitakin siellä oli, mutten muista keitä). Sitten alkoi hurja "muodonmuutos". Kampaaja-ystäväni Neea otti jonkin ihme härvelin esiin, jolla hän alkoi työstämään kuontaloani. Mieleeni jäi unessa hänen hauska kommenttinsa "Meidän pittää ottaa sulta kyllä tuosta huulien yläpuolelta kans, ku sulla näköjään kasvaa siinä ruskeet viikset".. :D

"Muodonmuutoksen" jälkeen, joka loppujen lopuksi oli ilmeisesti vain jokin karvojenpoistoepisodi, menimme johonkin makuuhuoneeseen tyttöporukalla pötköttelemään. Ilmeisesti rauhalliseksi ja rentouttavaksi tuokioksi tarkoitettu tilanne meni oudoksi, kun yhtäkkiä kaikki hiljenivät ja näyttivät vaivaantuneilta, kun kukaan ei keksinyt puhuttavaa. Tiedättehän, tilanne, jossa on ihmisiä jotka eivät tunne toisiaan ja ilmassa leijuu kiusaantuneisuus? Jostain syystä minun ja vanhojen hyvien ystävieni välille kehkeytyi tällainen kiusaantunut ilmapiiri.

En kuitenkaan kauaa ehtinyt miettiä tai analysoida tätä omituisuutta, kun minua jo lähdettiin kiidättämään lentokentälle. Mukaan koneeseen oli tulossa vain pari ystävää (polttariporukka oli siis jakautunut kahteen eri kaupunkiin), mm. Iida. Lensimme Helsinkiin (ilmeisesti) ja siellä vastassa meitä oli Iidan jumppakollega ja hänen jumppakollegansa. He olivat juuri aloittamassa suurta jumppatapahtumaa lavalla, ihmisten keskellä ja he halusivat minun liittyvän joukkoon. En ilmeisesti ehtinyt tajuta, haluttiinko minut jumppaamaan vai jumppauttamaan ihmisiä. :D Siinä vaiheessa taisinkin sitten jo herätä. Oli kyllä makiat naurut siinä aamutuimaan, kun kelasin polttariunta läpi! :D

Siellä yläilmoissa sitä viime yönä lenneltiin kohti polttareita! :D

torstai 26. toukokuuta 2011

Häätanssiharkat

Meillä oli sulhon kanssa eilen ensimmäiset häätanssiharjoitukset. Iiiiks! Meitä molempia jännitti; sulhoa se, muistaako hän askeleet ja minua se, millainen häätanssi meille muodostuu. Opettamassa meitä oli entinen opiskelukaverini, joka vaihtoi opintojen alussa alaa ja siirtyi tanssikoulun puolelle. Hyvä niin, sillä hän oli aivan loistava tanssiopettaja ja saimme huipun koreografian häätanssiimme! :)

Kappale, jonka tahdissa tanssimme "first dance":n, on melko hidas, romanttinen ja tunnelmallinen. Emme siis halunneet tunkea siihen väkisin tavallista valssia, se kun ei sovi kappaleeseen ollenkaan. Emme myöskään halunneet (mielellään) vain nojailla toisiimme ja pyöriä ympyrää reilut 4 minuuttia kestävän biisin ajan. Törmäsin sattumalta eräänä päivänä Mariin (tanssiopeen) yliopistolla ja jostain syystä tuli puheeksi meidän häätanssi-ongelmamme. Ja voila, keksimme, että hänhän voisi opettaa ja tehdä meille helpohkon koreografian!

Häätanssiimme kuuluu leikkimielisyyttä ja hupsuttelua..

Olin ihan innoissani ja eilisten tanssiharjoitusten jälkeen olen ollut vielä enemmän innoissani; tanssi on niiiiiiiiiin minun ja sulhon näköinen ja aivan ihana. Tänään olisi taas illalla sulhon kanssa tiedossa harkat olohuoneessa. Koreografisoidun häätanssin harjoittelu tuo parisuhteeseen vaivihkaa mukavaa yhteistä tekemistä, tavallaan uuden ja yhteisen harrastuksen. Saa nähdä, muistammeko Marin opit, kun harjoittelemme vain kahdestaan. :D Myöhemmin kesällä olisi tarkoitus sitten pitää toiset tanssiopen kanssa pidetyt harkat. Muuten harjoittelemme sulhon kanssa kaksistaan.

Sain tänään sovitettua hääpukuani kotona yhdessä S-kaason kanssa (joka muuten toi minulle syntymäpäivälahjaksi itsetehdyt ihanat, punaiset ja lämpöiset villasukat! ..koska vanhat villasukkani on jo melkein puhkikulutetut ja ne olivat vieläpä ainot villasukat, jotka omistan! :D). Istuminen hääpuvun kanssa onnistui ongelmitta, sekä korkealla että matalalla tuolilla, samoin polvistuminen sujui hyvin (kirkossahan pitää olla polvillaan jossain vaiheessa). Ei siis pitäisi joutua stressaamaan enää siitäkään asiasta! :)

..mutta myös romantiikkaa ja tunnelmointia.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Kiire - vaan ei hääjuttujen takia

Jjep jep, kiirettä on toden totta pitänyt! Toukokuu on ollut tosi hektinen, lähes kaiken energian syövä ja työntäyteinen. Olen samaan aikaan ollut sekä täysipäiväinen opettaja että täysipäiväinen opiskelija. Hommia on siis riittänyt vähän liiaksikin asti, mutta tällä viikolla alkaa jo viimeinkin helpottamaan ja stressi vähenemään, joten ehtii suoda ajatuksia vähän hääjutuillekin! :)

Kiireiden keskellä en ole ehtinyt ajatella - saati sitten tehdä, mitään konkreettista häihin liittyvää. Ja onneksi hääsuunnittelut ja -toteutukset ovat olleet sen verran hyvällä mallilla, ettei ole tarvinnut stressata niistä ollenkaan.
Viime viikonloppuna käytiin sulhon kanssa mun kummitätin ja hänen miehensä luona, joiden ravintolasta tulee siis ruuat meidän häihin. Saimme tosi hyvin viimeisteltyä hääpäivän menun, johon siis kuuluvat alkupalat, alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka ja iltapala. Muutamia ruoka-aineksia emme vielä osanneet päättää (lähinnä siksi, ettemme ole maistaneet kyseisiä ruokia ennen), ja olemmekin kesäkuun alussa menossa puutalkoisiin kummitädilleni ja samalla syömään ja maistelemaan häihin ehdolla olevia ruokia. :)

Seuraavaksi häiden To Do -listalla olis hääalusvaatteiden täydennystä, hiuskorun metsästystä (ajattelin sitten kuitenkin, että koitan etsiä ja ostaa sen täältä kaupoista, enkä netistä), korvakorujen etsintää ja häämusiikin valikointia ja lajittelua sekä kuuntelemista (lähinnä läpi kuuntelua siitä syystä, jos olenkin vahingossa laittanut "hempeän musiikin" kohdalle heviä tms. :D). Tässä muutamia "ihan kivoja" häihin sopivia korvakoruja, joita olen Suomesta bongannut:

Kalevala Kielo (olisivat täydelliset ilman noita roikkuvia "kelloja")


Lumoava Pihla


Lumoava Rauha

maanantai 16. toukokuuta 2011

Hääpuku pääsi kotiiiiiin!

Pahoittelut hiljaiselostani! Häärintamalla ei ole tapahtanut tämän "hiljaisuuden" aikana oikeastaan mitään, pullat tuntuvat olevan hyvin uunissa tässä vaiheessa aikataulua. :) Tänään pääsin kuitenkin taas fiilistelemään, kun hain The Hääpukuni kotiin ompelijalta. Sovitimme ompelijan kanssa pukua päälleni korjaustöiden jälkeen ja nyt se istui paremmin ja näytti EDELLEEN aivan ihanalta. Kaappasin puvun mukaani ja toin sen kotiin. Nyt se roikkuu pukupussissa eteisessä, täytynee keksiä sille jokin parempi paikka, ja nimenomaan säilytyspaikka! :D

Ainoa "moka", minkä unohdin tänään hääpuvun sovituksessa kokeilla ja varmistaa, oli se, pystynkö istumaan hääpuvussani! Ihan totta, en kertaakaan sovituksissa ole tajunnut kokeilla istumista puvun kanssa, ja olisi varmaan pitänyt, sillä onhan se takuulla erilaista kuin collegehousuilla tai hameella istuminen. NOH, sovimme ompelijan kanssa, että sovitan pukua tässä lähiaikoina kotona (kääk, siihen tarvitsen kyllä apujoukkoja, no eiköhän joku kaasoista liikene apuun! ;)) ja istun se päällä tuolille. Mikäli puku sattuisi (eijeijei, eihän!) ratkeamaan, ompelija korjaa sen ilmaiseksi. Olen kuitenkin melko luottavaisella kannalla puvun kanssa istumisen suhteen, vaikka puvun malli onkin merenneitomainen. Kyllähän muutkin merenneitopuvun häihinsä hankkineet morsiamet ovat häissään istuneet! :D

Ilmoittautumisia häihin on tullut jo muutamia -lähinnä kuitenkin vasta läheisiltä ystäviltä ja sukulaisilta. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee tulemaan! :)

perjantai 6. toukokuuta 2011

Neljät Häät - Omat Häät

Paljon on puhuttu (eikä suotta!) Suomen versiosta häärealitysta Neljät Häät. Kaksi jaksoa on vasta tullut ulos, mutta molemmat ovat herättäneet paljon keskustelua, ajatuksia ja ideoitakin ne ovat varmasti monille tuoneet.
Jokainen varmaan kiinnitti jaksoissa huomiota vähän eri asioihin. Itse katselin hämmentyneenä ja päätäni puistellen kakkosjakson humalaisia häitä. Meidän häämme ovat alkoholittomat ja juurikin siitä syystä, että kaikki eivät osaa ottaa alkoholia viisaasti -kuten sanottua, "viina on viisasten juoma".


Emme sulhon kanssa halua humala(hakuisia)häitä ja koemme, että koska ryypätä voi vaikka kaikkina 364 päivänä vuodessa jos vain mielii, joten miksi siis täytyisi ryypiskellä elämän suurimpana päivänä? Tämä ajatus heräsi siitä, kun useampi sulhon kaveri puhui siihen sävyyn, että "Eihän häitä voi pitää ilman viinaa".

No, tähän meidän päätökseemme vaikuttaa suuresti KOKEMUS. Olemme nähneet häissä (ja muissa juhlissa, joissa alkoholin ei pitäisi näytellä pääroolia) kuinka aikuiset ihmiset vetävät alkoholia kuin mehua ja viimeistään illalla he makaavat lattialla tai ryömivät pöytien alla. Kauheaa! :D Onneksi kuitenkin suuri osa ihmisistä osaa ottaa alkoholia vähän fiksummin.

Lisäksi emme kokeneet sulhon kanssa, että myöskään tarvitsisimme häihimme alkoholia. Emme käytä paljon alkoholia ja silloin kun käytämme, emme yleensä halaa koko seuraavaa päivää pönttöä ja vanno, ettemme ikinä enää juo. :D

O-ou! Ei näin! :D

Olemme olleet alkoholittomissa häissä ja on mielestäni täysin häävieraista ja hääparista riippuvainen, kuinka hääjuhlat sujuvat ilman alkoholia. Näissä häissä, joissa me olimme, ei kukaan edes kaivannut (ainakaan kukaan ei näyttänyt sitä ulospäin) ilojuomaa ja häät olivat aivan ihanat ja viihtyisät!

Neljässä Häissä nähdyt alkoholittomat häät eivät kyllä kovin viihtyisiltä näyttäneet, mutta jotenkin tuntui sitä katsoessa siltä, että ei varmaan viinakaan olisi pelastaneet sitä tunnelmaa! Jotenkin tuntui, ettei juhliin oltu tehty mitään ohjelmarunkoa eikä mitään suunnitelmia mistään leikistä tai ohjelmasta.

Meidän häämme kestävät vain ilta yhteentoista, joten sen jälkeen hääväki voi varmaankin siirtyä yöelämään kostuttamaan suitaan, mikäli niin mielivät.

..vaan näin! :)

Niin kuin aina, asiasta kuin asiasta voi olla montaa eri mieltä. Esimerkiksi meidän kohdallamme olen kuullut monelta ihmiseltä (yllättäen lähinnä sulhon kavereilta) marinoita ja ihmettelyä siitä, miksi häissämme ei ole alkoholia. Olen itse vinkannut heille nauraen, että "Mikäli tekee tiukkaa olla muutama tunti ilman viinaa, ei ole pakko tulla häihimme".

Mielestäni ei ole kovin asiallista alkaa valittamaan tai kritisoimaan (ellei satu olemaan morsiamen/sulhasen äiti tai isä, koska hehän luonnollisesti ajattelevat saavansa kritisoida ;)) hääparille heidän häistään. Jokaisella hääparilla on kuitenkin oikeus pitää juuri sen näköiset häät, kuin haluavat. Jos ei jotakuta miellytä, hänen ei ole pakko niihin osallistua. Vaikka me emme halua alkoholia omiin häihimme, en silti pidä alkoholillisia häitä huonoina tai typerinä: Pääasia on, että häät ovat hääparin omat häät, heidän näköisensä. :)

torstai 5. toukokuuta 2011

Hääpuku saapui!

Wuhuu, hääpukuni on vihdoinkin saapunut hääliikkeeseen! :) Kävimme äitini kanssa katsastamassa puvun (äiskä ei ollut vielä nähnyt koko pukua, joten häntä varmaan jännitti enemmän kuin minua!) ja sovittamassa sitä. Paikalla oli myös Morsiusateljee Katariinan tilaama ompelija, jonka kanssa katsoimme pukuun tarvittavat muutokset. Oli melko karua ja jollain tapaa huvittavaakin, kun ompelija tarttui ratkojaan ja alkoi vain ronskisti ratkomaan pukuani! :D Minulle tilatun hääpuvun koko oli täysin oikea, mutta koska on kyse merenneitomallisesta (=tiukasta ja ihoa myötäilevästä) puvusta, pitää joitain muutoksia tehdä, jotta se istuu (ja mahtuu :D) hyvin minulle. Puvun taakse tehdään myös pieni nappi ja laahukseen lenkki, jotta piiiiitkän laahuksen voi sitten välillä ainakin kiinnittää taakse "pois tieltä".

Kyllähän se minuakin vähän jännitti saada monen kuukauden odottelun jälkeen The Hääpuku takaisin päälle. Onneksi se kuitenkin näytti yhtä ihanalta ja kauniilta kuin ennenkin -jos ei jopa ihanammalta, olihan se tällä kertaa oikean kokoinen eikä numeroa liian iso niinkuin sovituskerralla!

Nyt sitten odottelen pari viikkoa, että puvustani tehdään 100% juuri minulle sopiva ja hyvin istuva. Sitten haen sen varmaankin kotiini odottelemaan hääpäivää. :)