Sisällön tarjoaa Blogger.

Ever mine, ever thine, ever ours.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Farewell

Täytyy varmaan myöntää tässä vaiheessa syksyä, että hääblogini on tullut nyt tiensä päähän ja saavuttanut tavoitteensa; häiden valmistelusta ja kaikesta siihen liittyvästä (ja ehkä vähän aiheen vierestäkin) sekä tietysti itse häistä kertomisen, haaveilemisen, suunnittelemisen ja toteuttamisen.

Toivon mukaan te lukijat (niin rekisteröityneet kuin muutamat ystävät ja sukulaisetkin) olette viihtyneet hääblogini sivuilla ja ehkäpä muutama kanssa-morsiamista on saanut joitain käyttökelpoisia vinkkejäkin täältä. :)

Surkuhan tätä hääblogia on lopetella, enkä oikein tiedä mitä sanoisin, kun en oikein tiedä, kuinka blogi oikeaoppisesti lopetetaan. Enkä muutenkaan ole kovin kokenut jäähyvästelijä. Onneksi ei kuitenkaan lopullisia jäähyväisiä tarvitse toivotella, sillä jään lukemaan hääblogejanne toisen blogini kautta. Ehkäpä tekin löydätte tienne minun Dawn -blogiini, niin jutut voivat yhä jatkua puolin ja toisin. :) En olisi uskonutkaan, että täältä blogimaailmasta voisi löytyä näin ihania ja tsemppaavia ihmisiä, kiitos teille kaikista ihanista kommenteista ja siitä, että olette olleet mukana tässä suuressa ja tärkeässä projektissa nimeltä häät! ♥

Ever Ours kiittää ja kuittaa.



Ever mine,
Ever thine,
Ever ours.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Häähumun jälkimaininkeja

Häistä alkaa nyt olla jo yli kuukausi aikaa. Ajatukset ja fiilikset on vieläkin aika ajoin häissä ja häihin liittyneissä tunnelmissa. Olo on myös odottava, sillä häävideo (lopullinen versio) ja kiitoskortit eivät ole vielä saapuneet hyppysiimme. Aikeissa on myös teettää jostain (kun vain osaisi valita ja saisi budjetin kuntoon!) hääpotretista suuri canvas-taulu olohuoneemme seinälle. Tietenkin myös perinteisiä valokuvia aiomme kehittää ja ne on luonnollisesti järjestettävä ja kiinnitettävä hääalbumiimme. Tarkoituksena olisi myös alkaa myymään häärekvisiittaa; lähinnä tuikkukippoja ja kynttilälaseja sekä muutama maljakko.

Eli touhua hääasioiden parissa riittää siis vieläkin! Mitään konkreettista kerrottavaa ja jaettavaa tänne hääblogiin ei kuitenkaan taida enää kovin paljon olla. Olen niin kovasti tykästynyt tähän bloggailuun ja blogien maailmaan sekä teidän lukijoiden blogien lukemiseen, että hääblogista luopuminen on melkoisen vaikeaa. Mutta - TATTADADAA- luopumistyötä helpottanee hieman se, että bloggailuni ei suinkaan lopu tähän! ;D Kyllä vain, näitä mahtavan upeita (...) juttujani voi jatkossakin lueskella, ihmetellä, kauhistella ja kommentoida -joskin aiheet liittyvät enemmän arkielämääni ja sisustusjuttuihin sekä omakotitalo-haaveiluihin. :)

Blogini löytyy TÄÄLTÄ.

Häälaukku pääsi edustamaan seinälle.


Minä jatkanen teidän blogien lukemista ja odotan innolla lähestyviä häitänne ja niiden suunnitteluja -täällä ollaan siis hengessä mukana! :D

Vielä kuitenkin luvassa postaus tai pari tänne hääblogin puolelle, joten en sano vielä hää-hyvästejä! :)

Vihkiraamattu pääsi pöydälle.

torstai 8. syyskuuta 2011

Kiitoskortit

Me ei sulhon kanssa paneuduttu tuohon kiitoskortti-asiaan oikeastaan ollenkaan ennen häitä. Nyt ollaan (tai no, ainakin minä oon) katellu paljonki eri vaihtoehtoja kiitoskorteiksi. Haluttiin sellainen kortti, jossa on useampi kuva ja joka on tyyliltään meidän näköinen. Piti siis ruveta tekemään hommat vaikeimman kautta ja suunnitella kiitoskortti kokonaan ite. :D

Tilasimme kiitoskorttimme siis loppujen lopuksi Vistaprintistä. Aika edullinen paikka ja korttien tekeminen itse oli ainakin omasta mielestäni helppoa. En tosin ole varma, onko sieltä tulossa postikorttimallinen (1 osa, 2 puolta) vai korttikorttimainen kiitoskortti, mutta eiköhän se joka tapauksessa ole ihan hieno -ainakin esikatselukuvat antoi niin ymmärtää! ;)


Etupuoli:



Takapuoli:
 

Kuvat ei oo mitään parhainta ja tarkinta laatua, mutta vähän näkee korttien tyyliä. Vistaprintillä voi siis avata täysin valkoisen pohjan, jolle sitten saa lätkiä kuvia ja tekstejä ja järjestää niitä haluamallaan tavalla. Erilaisia fonttejakin oli tosi paljon. Suosittelen -kunhan live-kortit ei tuota kovin suurta pettymystä! :D

tiistai 6. syyskuuta 2011

Hääpotretit

Tässä nyt nämä sanoisinko ihan että THE HÄÄKUVAT, eli potretit, joista kehitetään kiitoskortteja, canvas-taulu(ja), sun muuta "sälää". Saatiin monipuolisia kuvia (käytiin kahdessa eri paikassa kuvaamassa; puistossa ja rannalla) ja tosissaan onnistuneita otoksia (= kuvia, jotka jopa minä, pieni perfektionisti, kelpuutin hienoiksi kuviksi) tuli yllättävän monta! :)

Perinteinen potretti.



Favourite <3




Favourite <3


Favourite <3





Kuvat: Juha M. Kinnunen

perjantai 2. syyskuuta 2011

Hääkuvia

Jipii! Saatiin viimeinkin (odottavan aika on pitkä :D) ne viralliset hääkuvat huipulta valokuvaajaltamme, Juha Kinnuselta. Ne on niiiiiiiin loistavia, upeita, tunnelmallisia, hauskoja ja kaikkea ihanuutta! <3 Tässä muutamia parhaita paloja hääjuhlista -näitä on sitten melko monta, joten potrettikuvista teen ihan oman postauksen ettei tuu kuvaähky! :D












 


 











Ihania, eikö? :) Mistä kuvasta/kuvista pidit eniten?

Omat lempparini näistä otoksista taitavat olla potrettikuvat, häätanssikuva ja kuva pikkuveljestäni
Viljamista lavan reunalla istumassa sekä "käsistä kiinni" -kuva. :)