Sisällön tarjoaa Blogger.

Ever mine, ever thine, ever ours.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

The Hääkengät

Iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiihh! Olen tanssahdellut ympäri taloa upouusissa, perjantaina postissa tulleilla HÄÄKENGILLÄNI!! Hääkengät on tilattu rapakon toiselta puolen ja niitä saikin odottaa parisen kuukautta, ennen kuin ne saapuivat perille! :D


 En löytänyt Suomesta jaloilleni sopivia, enkä nättejä, hääkenkiä. Johtuneeko siitä, että halusin hääkengiltäni muutakin kuin pelkän valkoisen värin vai siitä, että hakusessa oli matalakantaiset hääkengät -joita en ole kotimaasta kovin suurta valikoimaa löytänyt, mutta joka tapauksessa en oikein mieltynyt mihinkään näkemiini ja sovittamiini hääkenkiin. Törmäsin sitten sattumalta netissä satumaisen ihaniin ja täydellisen näköisiin hääkenkiin etsiessäni googlesta erilaisten ballerinamaisten hääkenkien kuvia. Ilmeisesti niin oli tarkoitettu käymään, sillä tykästyin älyttömästi kenkiin jo pelkkien kuvien perusteella. Kun sitten näin niiden hinnan (noin puolet siitä, mitä hääkengät ovat keskimäärin Suomen hääliikkeissä maksaneet!), en voinut olla tarttumatta tilaisuuteen ja tilata hieman riskialttiisti kengät itselleni (riskialttiisti, koska en ollut sovittanut niitä ennen ostoa :D).

Kun kengät sitten saapuivat perjantaina postin mukana, en voinut uskoa, että ne olivat juuri minun jaloilleni sopivan kokoiset! Nyt alkaakin sitten ahkera kenkien "sisäänajo", jotta ne jalassa olisi mahdollisimman miellyttävä kävellä ja seisoskella hääpäivänä. :)





Eivätkö olekin ihanat? <3

7 kommenttia:

  1. Ovatpa kauniit! Paljonko siis oli tuo hinta jos postit otetaan mukaan?

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) Kengät maksoi hitusen alle 50 euroa, ja postituskulut olivat ilmaiset, kun tilasi vähintään viidellä kymmenellä eurolla (otin pakettiin mukaan 0.99 e maksavat korvikset :D), joten aika ison hinnan säästi, suosittelen!

    VastaaPoista
  3. Toki ymmärrän jos et halua kaikkien lampsia samanlaisissa kengissä, mutta olisin kiitollinen jos kertoisit mistä tuon hienon diilin sai, jos sieltä löytyisi minullekkin jotain? Ulkomailta tilaaminen on aina hieman arveluttavaa ilman suosituksia.

    VastaaPoista
  4. No tottahan toki! :) Itsekin niin kauan tuskailin hääkenkien etsinnän kanssa, että mielläni jaan tietoa siitä, mistä mahdollisesti muutkin voivat löytää unelmiensa hääkengät. Toivottavasti tärppää! :) Täältä niitä hääkenkiä löytyy: www.milanoo.com

    VastaaPoista