Sisällön tarjoaa Blogger.

Ever mine, ever thine, ever ours.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

The Polttarit!!!


Äääääääääks!! Heräsin perjantaina aamulla noin klo 5.30 siihen, että joku pimpottaa hulluna meidän ovikelloa.. Nousen istumaan unen pöppörössä ja ulko-ovesta astuu sisään ystäväni Iida. Hän sanoo jotakuinkin näin: "Herätys, lähetään jumpalle, mää toin sulle aamupallaa, ala tulla syömään!". Olin ihan että MITÄÄÄÄÄÄH!?!?! En meinannut millään älytä, että alkamassa oli mun polttarit, koska tiesin, että seuraavana päivänä (eli lauantaina) oli tiedossa sulhon polttarit. Ensimmäinen ajatus ovikellon rimputtamisesta olikin, että sulhon kaverit on aikaistaneet jostain syystä polttareita päivällä. :D Yllätys oli melkoinen, kun lopulta tajusin, että ne on minun polttarit, jotka on alkamassa!

Polttarit oli aivan MIELETTÖMÄN UPEAT, joten valmistautukaa ekstrapitkään postaukseen, juttua nimittäin riittää! ;) Yritän edetä kronologisessa järjestyksessä, mutta koska olen vieläkin niin innoissani perjantain tapahtumista, saatan hyppiä aiheesta toiseen. :D

Ihania tyttöjä!

Aamu alkoi siis jo varhain ja syötyäni Iidan tuoman aamupalan (Stockan vadelmarahkaa ja mandariinimehua) ja pari leipää, hyvästelin pää pyörällä päästäni sulhon, joka virnuili leveästi minun hämmennykselleni -hän oli nimittäin tiennyt, että polttarini ovat sinä päivänä.

Automatka suuntautui keskustaan. Menimme Beauty Centeriin (yksityinen jumppapaikka) ja Iida talutti minut suoraa päätä jumppaohjaaja-tuttavansa luokse ja sanoi kutakuinkin näin: "Huomenta, tässä on se sun apulaisjumppaohjaaja sinne spinning-tunnille." KÄÄK!! En ollut koskaan ollut edes asiakkaana spinningissä, saati sitten ohjannut mitään jumppatunteja -olin siis pienessä täpinässä ja innosta pinkeänä! :D
Spinning meni hyvin, sain kunniapaikan edestä jumppaohjaajan vierestä, mikin päähäni ja oman biisin loppuvaiheilta, jonka jouduin täysin yksin ohjaamaan oman mieleni mukaan. Olin kuulemma tosi hyvä ja ihmisiä (joita ei onneksi siihen aikaan aamusta ollut tunnilla kuin ehkä tusinan verran) näytti naurattavan ja huvittavan, joten mission complited!

Tämän näköisenä sitä mentiin ympäri kaupunkia! :D

Jumppatunnin jälkeen pyörähdimme saunan ja suihkun kautta torille, jossa maistelimme mansikoita ja pensasmustikoita. Iida lähti kuljettamaan minua pitkin poikin kaupunkia ja huijasi joka käänteessä, mihin olemme muka menossa (olimme mm. matkalla poliisiasemalle, lentokentälle ja uimahalliin). Lopulta, käytyämme Iidalla mutka juomassa vettä (varmaan sekin oli vain hämäyksen vuoksi tehty pysähdys!?) päädyimme kotiini. Sisällä oli hiljaista eikä ketään näkynyt. Yhtäkkiä työhuoneesta hyppäsivät tytöt kauhealla ääntelyllä ja mekastuksella, megafooni vieressä ujeltaen..! Teemana oli armeija ja tarkemmin sanottuna "Erikoisjoukot" ja tyttöjen naamat oli maalattu ja heillä oli armeijamaiset kuteet päällä. Säikähdin tietysti ja kiljuin, kun he hyökkäsivät kimppuuni. :D Sain heti "alokasmaisia" tehtäviä; punneruksien ja vatsalihasten tekemistä sekä talon ympäri juoksemista.

Brunssi alkamassa.

Kampaajan ja meikkaajan tuolissa.

Aloitimme aamupäivällä brunssin, joka koostui ihanista vohveleista, croissanteista, erilaisista Stockan rahkoista, leivistä, jäätelöstä, erilaisista marjoista ja kasviksista. Syönnin jälkeen minulle pidettiin tervetuliaispuhe (tenttauksen muodossa) ja kohotimme maljat alkaville polttareille. Sitten sain oman teeman mukaisen asun, joka oli Sinkkuelämää -sarjan Carrie Bradshaw (alkutunnareiden vaatteissa!), hiukseni laitettiin ja kasvoni meikattiin valmiiksi päivän koitoksia varten.


KIPPIS!
Prinsessa-Carrie ja Erikoisjoukkojen turvaneiti :D
Lähdimme matkaan ja ensimmäinen etappi oli Nallikarin Vauhtipuisto (lapsille suunnattu pienimuotoinen huvipuisto :D). Minut laitettiin käsirautoihin ja vietiin syrjään jonkinlaisen radan viereen. Siellä minulle selvisi, että pääsen ajamaan mönkijällä. Rata oli melko lyhyt, mutta ajaminen sitäkin hauskempaa: rata oli täynnä kuoppia, monttuja ja kupruja, joten hypähdin jatkuvasti kaasutellessani rataa pitkin. :D Vielä hauskemmaksi homma meni, kun kaverit vuorotellen "kisasivat" radalla kanssani, päristelimme toistemme ohi ja hiekka vaan pöllysi. Mönkijä-ajon päätteeksi nautimme mehujätskit ja sitten matka jatkui..

Vrrum, MINÄ voitannn!
Iidan kanssa lähtöviivoilla.

Saavuimme syrjäiselle metsätielle, jonka tukki puomi: "Yksityisalue". Mielessä ehti käydä vaikka minkälaisia ajatuksia siitä, mihin ihmeeseen olemme menossa, mutta kun tytöt nostivat puomin ylös omin kätösin (laitontako? ;)) ja pääsimme sievän vesimontun rantaan, ajattelin, että tulimme sinne uimaan ja pelaamaan lentopalloa (rannalla oli verkko). Lilluttelimme vedessä aikamme ja nautiskelimme helteestä (perjantaina oli tosiaan lämmintä sellaiset 32 astetta eikä pilvistä tietoakaan). Jonkin ajan päästä rannalle saapui auto, josta tulivat mies ja nainen ulos. He alkoivat avaamaan huussilta näyttävien hökötysten ovia ja ottivat sieltä esiin erilaisia vesivälineitä. Samassa huomasin kaislikossa olevan moottoriveneen.. O-ou! Kyseessä oli siis vesiurheilua. Olen itse vähän vesikammoinen, joten mielessä kävi, että mitenhän tässä käy. Meille kuitenkin esiteltiin kaikki välineet; joukossa oli niin vesisuksia, -lautoja kuin erilaisia renkaita ja sumopainija-asuja (?).

Vähän vesileikkejä ennen extremeä ;)

Valitsin isomman renkaan, johon kapusin yhdessä "aina valmiin ja uskaliaan" Jennan kanssa. Kuvittelin, että ei vesirenkaalla matkaaminen moottoriveneen perässä voi niin hurjaa olla, mutta kun pääsimme ensimmäiseen kaarteeseen vedessä, pidin henkeni edestä kiinni patjasta, etten tippuisi veteen kovassa vauhdissa! Kiljuin puolet matkasta pelosta ja kauhusta ja puolet ilosta ja riemusta -kokemus oli siis todella extreme ja adrenaliinintäyteinen, ainakin minulle. Muiden kokeillessa samaa tempausta istuin moottoriveneen kyydissä ja hihkuin kavereilleni patjalle, sekin oli hauskaa!



        
Hurjan näköistä, eikö?!

Osa porukasta jäi vielä rannalle vesiurheilemaan ja osa lähti viemään minua kohti seuraavaa paikkaa. Tytöt veivät minut kauneushoitola Bella Bellaan (jossa käyn myös häiden osalta kosmetologilla). He olivat varanneet minulle ajan kuumakivihierontaan, ahh! Olin kuitenkin läkähtymisen partaalla johtuen ihanasta helteestä, joten vaihdoin hoidon kokovartalokuorintaan ja -hierontaan. Hoito oli ihana ja sen päätteeksi tunsin oloni rentoutuneeksi. Hieroja antoi minulle lähtiessäni kirjekuoren, jonka sisällä oli kirje. Siinä kerrottiin, että polttarikyytini odottaa minua ulkona. En kuitenkaan nähnyt ulos astuessani minkäänlaista vihjeen mukaista kulkuvälinettä (vihje oli vaaleanpunainen sydän, jossa luki "Marisan polttarikyyti").

Hyvässä ryhdissä.. "TUONko kyytiin mun pitäis mennä?!"

Brumm!!

Yhtäkkiä kuitenkin bongasin takanani miehen, joka käveli minua vastaan suuri sydänkortti kädessään. Hän oli ystäväni Matleenan isä. Huomasin vähän matkan päässä tien laidassa moottoripyörän ja sydämeni pompahti; en ollut ikinä ollut moottoripyörän kyydissä, koska en ollut koskaan uskaltanut. Ja tottakai minulle selvisi siinä samassa, että kyseinen moottoripyörä; harrikka, oli Matleenan isän.. :D Ei siinä sitten auttanut muu kuin laittaa kypärä päähän ja istahtaa kyytiin ja nauttia vauhdista! Moottoripyörän kyydissä istuminen oli mahtava kokemus sekin eikä pelottanut alun jännityksen jälkeen enää ollenkaan. Nyt voi uskaltautua sitten sulhonkin kyytiin, kun hän lainaa isältään moottoripyörää. :)


Kun minua oli hetken ajan ajelutettu ympäri Oulua, minut vietiin takaisin kotiin, jossa päivällinen odotti. Tytöt olivat valmistaneet tortilloja! Olin kuitenkin niin nälkäinen (en ollut ehtinyt enkä muistanut syödä tarpeeksi päivän mittaan), joten en pystynyt syömään mitään, vaan makasin sängyssä ja popsin kasviksia pienissä erissä. Onneksi oloni kuitenkin parani, sillä olisi ollut kurja päättää polttarit huonoon oloon!

Ennen kuin lähdimme iltarientoihin, minun tuli tulkata Jennan lukema eestinkielinen teksti suomeksi ihan lonkalta. Se kuvattiin videokameralla ja lopuksi sain kuulla, millaisen tekstin olin tulkannut. No sehän oli minun ja sulhon oma biisi, se jonka tahdissa tanssimme "first dancen"! Kyllä oli naurussa pitelemistä! Olin tietysti suomentanut tekstin ihan päin honkia ja hyvin ei-romanttisilla sanoilla..


Pääsin taas kampaajan ja meikkaajan tuoliin tälläydyttäväksi ja matka starttasi kohti kaupunkia. Siellä sain tehtäväkseni kerätä pieneen vihkoseen parisuhdeneuvoja vastaantulijoilta ja myydä ihmisille sydäntikkareita. Ja koska päivä oli perjantai ja ajankohta ilta, ihmiset olivat enemmän tai vähemmän humalassa, hauskaa siis oli yrittää selittää heille tehtävääni ja yrittää saada selvää ihmisten kirjoituksista! :D

Parisuhdeneuvojaaaa, anyone??
Matkalla kaupunkiin.

Viimeinen etappi oli Apollo-baari. Menimme suoraa päätä baarin VIP-tiloihin, baarimikon luokse tiskille. Hän kertoi, että saan valita itselleni minkälaisen drinkin vain ikinä haluan. Kun olimme tuumailleet baarimikon kanssa, millainen olisi hyvä juoma ja päättäneet raaka-aineet, hän avasi tiskin "oven" ja käski minun tulla tekemään ITSE drinkkini! :D Pääsin siis kokeilemaan baarimikon hommia, kun hän neuvoi ja ohjeisti minua drinkin teossa. Pystyin jopa juomaan tekeleeni, ja siitä tuli itse asiassa melko hyvän makuinen. ;) Istuskelimme vielä hetken ajan pöydän ääressä ja minua tentattiin "Oletko koskaan..?" -kysymyksillä. Lopulta lähdin (muun muassa)  "Girls just wanna have fun" -biisin saattelemana kotia kohti, oman sulhon kainaloon nukkumaan.




Ja hyvältä maistu! ;)

Polttaripäivä oli siis aivan mahtava, enkä olisi ikinä voinut edes uneksia noin upeista jutuista! ISO kiitos siis kaikille ihanille ystävilleni, jotka (miettikää!) järjestivät tämän kaiken vain minua varten! <3 Tämä morsian on ollut perjantain aikana ja sen jälkeen niin liikuttunut, onnellinen, hämillään ja riemuissaan polttareistaan sekä ylpeä ystävistään, jotka järjestivät kaiken ja ylpeä itsestään, kun monia pelkoja ja jänniä paikkoja ja tehtäviä tuli ylitettyä ja suoritettua. Nyt kohti alttaria entistä vahvempana, kokeneempana, innokkaampana ja elämänjanoisena ihmisenä. :)

<3

HUIPPU päivä! :)

5 kommenttia:

  1. Wautsi, ihan mahtavat polttarit! Tuo viimeinen kuva on tosi ihana :D

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtavan kuuloiset polttarit! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat polttarit sulla on ollut!

    VastaaPoista
  4. Kiitti tytöt! :) Joo, tuo viimeinen kuva Kitty kertoo kyl paljon päivän fiiliksestä, että HUIPPUA oli! :D

    VastaaPoista