hääpainajainen

Yhh, viime yönä näin ensimmäisen kerran tuleviin häihin liittyvän painajaisen. Mikä on sinänsä hassua, koska en oo vähään aikaan touhunnut hääjuttujen parissa. Noh, kenties alitajuntaan ja unimaailmaan löytyi vasta nyt sopiva rako tunkea hääjuttuja kun ne on aiemmin ollu täysillä mielessä päiväsaikaan.

Ei ollu ees näin hieno kampaus unessa.

Painajainen meni jotenkin näin: Oli hääpäivä ja oltiin sulhon kanssa saavuttu juuri kirkkoon valmistautumaan alttarille astelua. Minä lähdin morsiuskammariin ja sulho kirkon etuosaan odottelemaan. Morsiuskammari oli ihan sikaiso, just niinku amerikkalaisissa elokuvissa -kuten Morsianten sota- ja siellä oli hirveesti ihmisiä muttei yhtään mun kaasoa tai tuttua. No, kampaaja alkoi laittamaan mun tukkaa ja siitä tuli ihan nätti mutta tosi löysä ja arkisen näköinen eikä oikeastaan paljonkaan sellainen mitä oon aatellu itelle. Kampaaja oli joku outo tyyppi, ei siis N-kaaso. Halusin sitten nähdä vielä sulhon, kun aikaa oli vielä vähän jäljellä ennen kello kahtatoista. Kun yritin ettiä sitä kirkosta, joku tuli sanomaan että sulho lähti äsken jonnekin. Ihmettelin että mihin ihmeeseen, kun se sitten tulikin jo pääovesta sisään ja sen naama oli ihan tulipunainen niinku se olis juossu lenkin tai jotain. Sulho sano että sen piti käyä ajelemassa vähän aikaa ja mietiskellä. Mä kysyin että mitä sen piti miettiä ja se sanoi, että sitä, haluaako se nyt varmasti mennä naimisiin tässä ja nyt....

Mä menin tietysti ihan paniikkiin ja kaikki unelmat tuntu särkyvän siinä samassa. Lähdin takaisin päin morsiuskammariin ja itkin ihan täysillä siellä että sulho ei ehkä haluakaan mennä mun kanssa naimisiin. Kukaan ei tuntunu tajuavan siellä ku kukaan ei edes oikeen lohduttanu mua. Sitte sulho tuli ovelle ja sanoi, että kyllä se kuitenki haluaa mennä naimisiin ja meni takaisin kirkon etuosaan seisoskelemaan. Mulla oli kuitenki jo lähteny kaikki fiilikset ja onnellisuuden tunne ja into siitä että se noin pahasti alko epäröimään hääpäivänä, minuutteja ennen h-hetkeä. Kattelin siitä ovelta vieraita, jotka valu kirkkoon istumaan ja tajusin, etten tunne yhtäkään niistä, en nähny yhtään tuttua ja vieraita näytti muutenki olevan joku 150-200 henkee valumassa kirkkoon.

..eikä näin hieno meikki.

No sitten kello alko näyttää viittä vaille kakstoista ja mä päätin vaikka olin tosi surullinen ja sydän särkyny, että pitäähän se nyt mennä naimisiin kun tänne on noin paljon tullu vieraita ja nähny paljon vaivaa tullakseen ja mekin ollaan nähty paljon vaivaa. Sitte sanoin meikkaajalle morsiuskammarissa, että äkkiä tee meikki viiteen minuuttiin! Sitten sitä lähdettiin kirkon käytävää kohti ja mä etsin katseellani iskää. Kunnes yhtäkkiä tajusin, etten ollu nähny iskää tai äitiä tai ketään tärkeetä vierasta ollenkaan. Samassa muistin myös, että me ei oltu sulhon kans ohjeistettu ketään, mihin pitää kirkossa istua eikä huolehdittu sormuksia Viljamille (mun pikkuveljelle joka on sormuspoikana) eikä edes koristeltu juhlapaikkaa edellisenä päivänä! Ihan hirveä paniikki iski ja mietin että mitä hittoa, eihän tää voi olla totta, miten me on jätetty ne kaikki hommat tekemättä ja mitä tää nyt on. Sitten heräsin.

Yäk, en halua enää nähdä painajaisia häistä. Enkä tietty mistään muustakaan. Sitten loppuyön yritin nähä oikeen tietosesti hyviä ja positiivisia hääunia, mutta aina ne meni jotenki mönkään. Esim. jouduttiin vaihtamaan kirkko johonki tarhaan tai sato hulluna lunta ja eksyttiin johonkin jne. Kauheeta.