Sisällön tarjoaa Blogger.

Ever mine, ever thine, ever ours.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Mikä meni vikaan Satuhäissä?

Missä vika, kun Satuhäät -formaatin itse nimikään ei enää kuvaa millään lailla ohjelman sisältöä? Satu eli jollain lailla satumaisen ihana tai aivan kuin unelma ei ole oikein kuvastanut ohjelman tämän tuotantokauden jaksoja (niin, paitsi sitä yhtä jossa sanan varsinaisessa merkityksessä häistä tehtiin satu...muistatte kai ne pehmoleluilla päivät pitkät leikkivät rakastavaiset...). Myöskään häät eli siis, no, HÄÄT eivät nekään oikein enää näy ohjelmassa oikeassa ja alkuperäisessä merkityksessään. Tämä on tietysti vain minun mielipiteeni, mutta en kyllä pitäisi häinä tai varsinkaan satuhäinä tapahtumaa, jossa ryypätään päät täyteen (huom! myös itse hääpari), joissa riehutaan tai riidellään tai joiden järjestäminen ja/tai suunnitteleminen on hääparin mukaan ollut vain työlästä ja rasittavaa pakkopullaa. Häh??? Eikö Suomesta löydy oikeita pareja, sellaisia jotka olisivat tunteneet toisensa hieman kauemmin kuin muutaman kuukauden ennen naimisiinmenoa (tai kirkon varaamista)? Eikö tosiaan löydy sellaisia pareja, jotka tosissaan suunnittelevat innolla omia häitään ja joista näkyisi ilo, liikutus, rakkaus ja tilanteeseen sopiva suhtautuminen (tarkoitan nyt esimerkiksi viime jaksossa sulhasen kengänpohjissa lukevia sanoja "game over"..)?

Toissajaksossa, jossa rokkari vei vihille mallin, oli jo jonkinlaista toivon pilkahdusta. Siitä jaksosta saattoi jopa inspiroitua ja nauttia sen katsomisesta -näin niinkuin jo ihan tulevana morsiamena. MUTTA se tämän viikon jakso kirvoitti jopa minunkin mieltäni sen verran, että oli ihan pakko tulla purkamaan tänne teille kanssamorsiamille (ja tietysti muillekin lukijoille) aiheesta. Ihmettelin tätä viime jaksoa katsoessani kaiken sen ilmiselvästi silmään- ja korvaanpistävän lisäksi sitä, että miksi morsiamesta ja sulhasesta oli laitettu ohjelmaan niin runsaasti sellaista kuvamateriaalia, jossa he tupakoivat? En tiedä kiinnittikö kukaan muu tähän huomiota, mutta minua se pisti silmään. :D Itse vihkiminenhän oli ihanan liikuttava (game over -tekstiä lukuun ottamatta), mutta ei vaikuttanut kovin mukavalta sulhasen kaatokänniin ryyppääminen kun morsian joutui hänelle olemaan kuskina selvin päin. No tietysti häät saavat aina olla hääparin näköiset, mutta en menisi allekirjoittamaan, että tämänkaltaisia häitä voitaisiin tituleerata satuhäiksi. Ottakaahan kantaa! Pahoittelen tätä vuodatusta. :D

7 kommenttia:

  1. Samoilla linjoilla sinun kanssa. Katsoin myös aika pöyristyneenä samaa.. kaikista pahinta oli mielestäni se että kun häävieraat otetaan vastaan onnitteluissa, kumpikin tupakoi samaan aikaan. Herää kysymys, oliko heillä kumpaisellakaan mitään kunnioitusta koko asiaa kohtaan.

    VastaaPoista
  2. Olen ihan samaa mieltä. Satuhäistä saa enää lähinnä ideoita siitä miten ei kannata häitään järjestää ja se on todella harmi. Ja olen huomioinut myös tuon tupakoinnin, tässä jaksossa ja siinä ensimmäisessä, tupakointia näytettiin suhteettoman paljon.

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä. Itse en ole vielä nähnyt viime jaksoa, mutta sitäkin enemmän olen siitä kuullut.. Toissajakso oli mielestäni tosi kiva, ja siitä välittyi oikea rakkaus. Aluksi luulin, että ohjelman leikkaaja valikoi sieltä kaikkein radikaalimmat kohtaukset, mutta muutaman jakson katsottuani, olen kuitenkin järkyttynyt ohjelman muutoksen vuoksi.. Jos muistan oikein, ohjelmassa näytettiin joskus oikeita satuhäitä. Toki jokaisella on oma mielipiteensä siitä, millaiset ovat oikeat satuhäät :)

    VastaaPoista
  4. En ole itse nahnyt naita jaksoja, silla en ole Suomessa, mutta olen huomannut millaisen kohun ne ovat herattaneet. Monilla nettipalstoilla on keskustelua asiasta. Minustakin olisi tarkeaa, etta tallaisesta ohjelmasta saisi ideoita omiin juhliin, eika vain yritettaisi tehda mahdollisimman myyvaa ohjelmaa niin etta haaparikin mahdollisesti laitetaan huonoon valoon.

    VastaaPoista
  5. Olen ihan samoilla linjoilla teidän kanssanne. Mulle on tullut ihan sellainen olo, että tällaisiako ihmisiä suomalaiset on. Vähän niinkuin Tuuri-ohjelmassakin. Vai onko se vaan niin ettei kukaan "tavallinen" pariskunta halua enää mennä telkkariin. Noiden ohjelmiin osallistuneiden ihmisten älykkyydestä tai normaaliuudesta en uskalla sanoa mitään, mutta ainakin huonon kuvan ja maineen ohjelma antaa.

    VastaaPoista
  6. En selvästikään ole yksin tämän asian kanssa! :D Minäkin muistan, että aiempina tuotantokausina näytettiin oikeita, tavallisten ihmisten, satuhäitä ja radikaaleinta kuvausmateriaalia niissä oli epätavalliset morsiamenryöstöt sun muut. Että paljon on menty eteenpäin siitä -ja niinkuin tuli jo todettua, ei suinkaan parempaan suuntaan. No, ei auta kuin toivoa, että seuraavat jaksot noudattaisivat enemmän rokkari-jaksosta henkivää tunnetta ja fiilistä. :)

    VastaaPoista
  7. Tuotantotiimi on itse todennut, että ohjelmaa on tarkoituksella viety tähän nykyiseen suuntaan, jotta se herättäisi enemmän keskustelua. Ja sitähän se on tehnyt...

    Mutta voisin vaikka vannoa että 85% ohjelmaa katsovista tahtoisi nähdä niitä oikeita satuhäitä.
    Surkeeta tositv:tä tulee jo ihan tarpeeksi muutenkin...

    Ja täytyy muistaa se, että lopulliseen ohjelmaan valitaan tooooosi laajasta kuvausmateriaalista vain ne mielenkiintosimmat hetket(kenen mielestä?) Että eihän se nyt ihan oikeeta kuvaa anna parista.
    Mutta onhan se nyt ollut aika naurettaa menoa tällä tuontantokaudella...

    VastaaPoista