Sisällön tarjoaa Blogger.

Ever mine, ever thine, ever ours.

perjantai 4. helmikuuta 2011

The Hääpuku -CHECK!

Aivan oikein! Tänään se tapahtui! Olin KOLMATTA kertaa sovittamassa Morsiusateljee Katariinassa hääpukuja, kun yhtäkkiä päälläni oli Unelmieni Hääpuku! <3 En ollut aiemmin löytänyt liikkeestä kyseistä pukua, koska se oli komistellut näyteikkunnassa kaiken kansan nähtävillä. :D Mallinuken päällä se ei kuitenkaan ollut herättänyt minussa erityistä "wau"-elämystä ja tänään, kun puku oli tuotu sisälle hengariin muiden pukujen joukkoon, ajattelin myöskin, että "ihan kiva, voisihan tuota kokeilla". Mutta sitten, kun sain sen päälleni ja katsoin itseäni suuresta peilistä, tiesin sen: Tämä se on! Nyt on kyllä ihan mahtava -ja monin tavoin helpottunutkin olo, kun enää ei tarvitse etsiä hääpukua eikä ole tunnetta siitä, että täytyisi vain tyytyä johonkin mekkoon. Tässä tapauksessa näytti nyt käyvän toteen "Kolmas kerta toden sanoo" -fraasi.

Pukua on vaikea kuvailla, mutta en usko, että tulen laittamaan tänne sivuille kuvaa siitä. Sulhokaan ei kuulemma aio katsoa pukua hengarissa roikkuen, vaan haluaa nähdä sen vasta sitten häissä minun päälläni. :) Joka tapauksessa, The Hääpuku on väriltään Ivory ja siinä on pitkä laahus. Kirkossa laahus saa "laahustaa" vapaasti ja siellä se varmasti ajaakin loistavasti asiansa, mutta hääjuhlaa varten laahuksen voi kiinnittää puvun takaosaan siten. Ompahan sitten helpompi liikkua juhlapaikalla ympäriinsä eikä jokainen vieras tule sitten talloneeksi pukuani. :D
Lisäksi The Hääpuku on yläosasta tyköistuva ja alaspäin levenevä. Rintaosan alapuolella on suurehko strassikoriste ja yläosa on sellainen todella mielenkiintoinen ja älyttömän vaikea selittää! :D Se ei ole sydämenmallinen eikä suora, vaan siinä  on ikään kuin vähän eri korkeudelle yltäviä ja eri paksuisia kaistaleita vierekkäin. Äsh, koetan löytää netistä jonkinlaisen kuvan, joka valaisisi tätä yläosaa! :)

Mutta nyt alan nauttimaan perjantai-illasta sulhoni kanssa sohvalla telkun edessä ja unelmoiden hääpuvustani.... :)

2 kommenttia:

  1. Voi kiitos! :) Nyt vuorossa onkin sitten kuukausien odottelua, että hääpukuni saapuu, ahh tätä kärsimätöntä innostusta! :D

    VastaaPoista