Sisällön tarjoaa Blogger.

Ever mine, ever thine, ever ours.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Hääunia

Viime yönä tuli taas nähtyä häihin liittyvä uni -ja yllätys yllätys se oli enemmän painajainen kuin mukava uni. Oli hääpäivämme aamu ja minä lähdin kiireellä jonnekin sovittuun paikkaan pukemaan hääpukuani päälle. Olimme unohtaneet sulhon kanssa pakata kaikki tavarat valmiiksi ja kun pääsin perille sinne sovittuun paikkaan, huomasin että hääkenkäni ja muut tarvikkeet jäivät kotiin. Aloinkin heti ihmettelemään, miten ihmeessä emme olleet tajunneet laittaa edellisinä päivinä tavaroita lähtövalmiiksi.

Kun hääpuku oli päälläni, minulle tuli kauhea vessahätä, joten lähdin ystävieni U:n ja M:n avustuksella kierreportaita alas wc:tä kohti. Ystävä M kuitenkin piti laahusta liian kireällä takanani kävellessään, että alhaalla huomasin pukuni repeytyneen jostain vatsan seutuvilta pienen kaistaleen verran. Samalla se oli tehnyt puvusta löysän ja huonosti päälleni istuvan. Soitin sitten paniikissa S-kaasolleni, joka olikin jo tulossa paikan päälle autolla. Hän alkoi kuitenkin selittämään jostain ruuasta, jonka hän olisi halunnut ottaa kokonaan mukaan, mutta muut tytöt olivat sanoneet, että "Ota vain osa mukaan". :D Lopulta kuitenkin sain sanottua S-kaasolleni, että nyt on hätä ja hän sai onneksi kutakuinkin rauhoiteltua minut (S-kaaso on ompeluvastaavana hääpukuni suhteen).

Odottelin vielä hetken muita ihmisiä ja hämmästelin uudestaan unohtuneita tavaroitani. Jossain siinä main taisin alkaa tajuamaan, että tämä on taas sellaista hääunta, jossa olen unohtanut jotain enkä voi ymmärtää, miten olen saattanut unohtaa sen. Sitten jo heräsinkin. Lääh. Helteistä viikkoa kaikille! :D

1 kommentti: