Sisällön tarjoaa Blogger.

Ever mine, ever thine, ever ours.

maanantai 31. tammikuuta 2011

Pöytien kukkakoristeluun ideoita

Olemme pähkäilleet (lue: minä olen pähkäillyt) hääjuhlapaikalle tuleviin pöytiin jonkinlaisia yksinkertaisia, mutta tyylikkäitä kukka-asetelmia. Ajatuksissa ja toiveissa olisi jonkinlainen valkoinen/viininpunainen pyöreähkö kimppu, neliskulmaisessa astiassa tai maljakossa. Yksi kukka-asetelma koristaisi aina yhden pöydän keskiosaa. Kukka-asetelman sivulle tulisi sitten kolme tuikkukippoa per puoli. Yksinkertainen, mutta nätti kattaus-ajatus siis meillä mielessä. :)

Yhtenä ongelmana on nyt se, että en tiedä ollenkaan, onko kukkakaupoilla antaa lainaan noin 20 samanlaista ruukkua kukkakimpuille..??! Toinen ongelma on, että en haluaisi budjetoida miljoonia kukkiin, enkä tiedä mikä kukka on edullinen ja mikä ei, joten tästä on hyvä lähteä selvittelemään, onko varaa ja jos on, niin mihin! :D

Vaihtoehtona olisi tietenkin myös ottaa oikeiden kukkien tilalle maljakoihin tekokukkia. Esimerkiksi tilata netissä myytäviä kangaskukkia (vai millä nimellä niitä nyt myydäänkään). Tosin vielä en ole törmännyt nettikauppaan, joka myisi muunlaisia kuin pari senttiä halkaisijaltaan olevia kukkia. Ne ovat todellakin liian pieniä :D Miten te olette ratkaisseet mahdolliset kukka-asetelma ongelmat? Onko kellään kokemusta tekokukista, saako niillä hienon näköisen koristelun pöydälle?

Joka tapauksessa, tässä inspiraationi herättäviä kuvia, antavat hyvin suuntaa siitä, millaista kukka-asetelmaa pöytiin haluaisin :)









sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Häälahjalistan edistyminen

Olin tänään äitini luona käymässä. Puhuimme hääsuunnitelmien etenemisestä ja puheeksi tulivat minun ja sulhoni häälahjatoiveet. Mehän olemme jo syksyllä aloittaneet Lahjalista.net -sivustolle häälahjalistamme täyttämisen sulhasen kanssa, mutta en ole moneen kuukauteen käynyt katsomassa tai lisäämässä sinne mitään. En myöskään muistanut lahjatoiveitamme, kun äitini niitä kyseli. :D Asia jäi vaivaamaan itseäni, joten kotiin päästyäni olenkin nyt sitten koko alkuillan väsännyt, muokannut ja lisäillyt häälahjatoiveita tekemällämme listalla.

Pääosaa lahjalistallamme esittävät
  1. Iittalan ja Hackmanin astiat - on laseja, lautasia, kattilaa, kasaria ja tarjoiluastioita.
  2. Finlaysonin ja Familonin tekstiilit - löytyy peittoa, pussilakanaa, aluslakanaa ja päiväpeittoa.
Tässä muutama makupala ihastelemistani häälahjatoiveista:


Iittala: Artik Tarjoiluvälineet


Hackman: Rotisser Paistinpannu

Iittala: Kartio Juomalasi (iso)


Iittala: Teema Vati



Finlayson: Coronna Päiväpeite

torstai 27. tammikuuta 2011

Apologizes!

Hei ja syvät PAHOITTELUT kaikille blogini lukijoille, jotka ovat laittaneet kommentteja teksteihini! Nimittäin, tänään satuin "surffailemaan" oman blogini asetuksissa, ja huomasin vasta nyt, että siellä oli läjäpäin kommentteja! APUA. En siis ole huomannut, että olisin saanut blogiini yhden yhtäkään kommenttia, joten siksi en ole vastannut teille mitään. Pahoittelut vielä kerran ja toivottavasti vastaukset ja apu ei tule liian myöhään niille, jotka ovat kysyneet jotain! Näin siinä sitten käy kun untuvikko pistää hääblogin pystyyn. :D

...nyt on kaikkien kommentteihin vastattu :)

Sormusihanuus!

Nyt on löytynyt uusi sormussuosikki! Kuten edellinenkin suosikkiehdokas, myös tämä löytyi Kultajousen valikoimasta. Kyseessä on samantyylinen (upotettuja timantteja ja keskellä rungosta nouseva, isompi timantti) sormus, joskin vieläkin hienompi, minun tyyliini sopivampi ja voih, hintavampi -reilusti. Onneksi sulhasen kanssa puhuimme sormusten hintabudjetin jo heti alussa selväksi. Eli hinnalla ei väliä, kunhan löytyy Se Oikea sormus, jota mieluiten pitää loppuelämän ajan sormessa.

Tässä kuvat tämän hetken ykkösvaihtoehdostani:

Princess c/25704


- - -
EDIT: Kuva, jossa yllä oleva sormus on sormessani, on poistettu. Syynä tähän on se, että nyt kun olen valinnut kyseisen sormuksen vihkisormuksekseni, haluan pitää (niille ihmisille jotka eivät ole poistamaani kuvaa vielä nähneet) salaisuutena sen, miltä sormus nimettömässäni näyttää. :)
- - -

Kuvan sormus on minun sormeeni aivan liian iso, mutta kyllä siitä aika hyvän käsityksen saa, miltä se tulisi oikeankokoisenakin näyttämään sormessani. :) Olen aivan ihastunut tähän malliin, jonka löysin vain muutama päivä sitten Kultajousesta (kyseinen sormusmalli on kuulemma aivan uusi, joten ei ihme, etten muista sitä syksyllä sovittamistani sormuksista!). Nyt ei muuta kuin pohdiskelemaan ja uudestaan sovittelemaan sormusta! :)

lauantai 22. tammikuuta 2011

Kutsukorttien väkerrystä

Hääteemaviikonloppu jatkui hääpukujen sovituksen jälkeen tänään päivällä, kun kaasot tulivat meille askartelemaan kutsukortteja minun avuksi. Oli tosi hauska ja kiva päivä, herkuteltiin mustikkapiirakalla ja vaniljakastikkeella, kiinalaisella ruualla ja hyvällä seuralla! :) Kortitkin valmistuivat hetkessä, kun yhdessä niitä tehtiin. Nyt kutsukortit ovat siis täysin valmiita! (Ainoastaan kolmesta kortista jäi puuttumaan kangassuikaleet + strassi, koska valkoinen organza-nauha loppui kesken. Ne kolme jäljellä olevaa korttia onkin sitten nopea ja helppo tehdä valmiiksi itse myöhemmin) Samalla katselimme kaasoille pukuehdotuksia netistä ja puhuimme kaikenlaisista häihin liittyvistä asioista. Toivon mukaan kellään ei ollut eikä jäänyt sellainen pakotettu olo noitten korttien askartelun suhteen. No, en usko, oli sen verran mukava päivä. :)

Ilolla ja ylpeydellä voin nyt sitten esitellä valmiin hääkutsukorttimme (olen peittänyt nimemme kortin alaosasta, joten siitä johtuu alatekstin suttuisuus). Niistä tuli melkosen hienoja vai mitä!? :)




Hääpuvun metsästystä vol. 2

Eilen oli jännä päivä, kun suunnistettiin toistamiseen kaasojen kanssa Morsiusateljee Katariinaan etsimään Sitä Oikeaa hääpukua. Minä olin taas aivan pyörällä päästäni kaikkien niiden pukujen keskellä, mutta viime kertaisen lempparipuvun rinnalle valikoitui tällä sovituskerralla toinen lemppari. Kummatkin puvut ovat vuoden 2011-mallistoa (tietääkseni) ja juuri tästä syystä niitä ei saanut liikkeessä kuvata. En siis voi fiilistellä ja pohdiskella kotona, kumpi olisi parempi vai onko kumpikaan se, jonka haluan. :/
En siis vielä päättänyt ostaa mitään pukua, vaan varasin suoraan seuraavan sovitusajan. Melkein meinaa jo stressi alkaa nostaa päätään, että löytyykö sitä pukua ja mistä ja milloin ja miten jne.. Mutta eiköhän se kuitenkin löydy ja nimenomaan sellainen, jossa itselläkin on tosi kaunis olo. Luotetaan siihen. :)

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Häämessut, osa 2

Häämessujen muotinäytös ei ollut täysin sitä, mitä olin odottanut: esiteltäviä pukuja oli vain muutama, joskin ne kaikki olivat Morsiusateljee Katariinan omia, Sis. Idmanin pukuja. Tässä muotinäytöksen parhaita paloja (eli omia suosikkejani):








Häämessut, osa 1

Pohjois-Suomen suurimmat häämessut on nyt siis tsekattu! Hieman oli messujen anti heikompaa ja vähäisempää kuin mitä oltiin sulhon kanssa odotettu. Paljon oli kuitenkin nähtävää ja kaiken maailman esitteitä, käyntikortteja, vihkosia ja lehtiä saatiin kotiin kantaa kassillisen verran!

Tuomisia häämessuilta.

Kiinnostavimmat ja parhaat pisteet olivat tietenkin Morsiusateljee Katariina, Kultajousi ja Sunkoru. Kultajousesta löysinkin ihanan sormusvaihtoehdon. Morsiusateljee Katariinan pisteessä oli harmi kyllä esillä ihan vain muutama hääpuku. Saavuimme häämessuille jo heti klo 10, joten ehdimme rauhassa kierrellä pisteitä ennen klo 12 ryysistä. Olisin tosiaan toivonut, että messuilla olisi ollut vielä enemmän erilaisia pisteitä. Mukavaa oli kuitenkin! :)

Oulun Häämessut.

Cafe Provencen piste.

Morsiusateljee Katariinan piste.

Studio P.S.V. piste

Hääkakkuideoita!

Tänään oli vihdoinkin odotetut häämessut täällä Oulussa! Pientä (eikä tosiaankaan ihan vaan pientä) ahdistusta, stressiä ja pelkoa aiheutti sulhon saama noro-virus tämän viikon tiistaina.. Aivan uskomattoman ihanasti kuitenkin kävi niin, että minä en tautiin sairastunut, joten kun sulhokin ehti hyvin parantua häämessupäiväksi, niin pääsimme yhdessä ihastelemaan, keräämään tietoja ja vinkkejä ja katsastelemaan häämessujen antia. :)


Messuista lisää myöhemmin, mutta yhtenä suurena ideana saimme sieltä mukaamme hääkakun vaihtoehdon. Kävimme luonnollisesti maistelemassa hääkakkuja, joita tosiaan riitti! Söimme mahamme kipeiksi kaikenlaisia kerma-, kinuski-, suklaa-, yms. kakkuja ja totesimme maistiaisten päätteeksi, että kakuista ainoastaan yksi miellytti makuhermojamme edes jollain tasolla. Kyseessä oli marianne-suklaakakku, minun mielestäni ihanan makuinen ja todella suklainen, sulhon mielestä ihan hyvä, mutta turhan mintun makuinen.

Kuitenkin, päädyimme sitten keskustelemaan siitä, että emme kumpikaan oikeastaan edes ole kovin kakkuihmisiä. Siis; suosikkiherkkuihimme eivät kuulu kakut. Minulla tuli sitten mieleen vakioleipomossamme myynnissä olevat vadelmakori-leivokset. Ne ovat aivan ihanan makuisia, eivätkä liian imeliä eivätkä liian täyttäviä. Ideaksemme nousi ajatus kakkutelineistä, jotka on täytetty pienillä vadelmakoreilla (jokaiselle vieraalle oma kori). Vadelmakorissa on murotaikinasta tehty pohja ja täytteenä on vadelmahilloa ja pehmeää vanijlakreemiä. Päällä on vadelmia. Vadelmakori painaa n. 85g, se olisikin juuri sopivan kokoinen "kakkupala"!

Vadelmakori 

Päällimäisenä olisi vähän isompi, minua ja sulhasta varten tehty vadelmakori, jonka päällä hääkakkukoriste. Vaihtoehtokakuksi (niille, jotka eivät jostain syystä pidä herkullisesta vadelmakorista) voitaisiin sitten laittaa tarjolle esim. sacher-kakku tai häämessujen suosikin marianne-suklaakakun. Innostuimme ajatuksesta kumpikin, joten tällä hetkellä vahvana ykkösvaihtoehtona hääkakuksi ovat siis pienet vadelmakorit! :)

Sacher-kakku

Marianne-suklaakakku (Häämessuilta)

lauantai 15. tammikuuta 2011

Häämusiikkia kirkkoon

Ollaan tässä mietiskelty sulhon kanssa jonkinlaista kirkkoseremoniaan sopivaa musiikkia. Mun iskällä kun on suhteita Oulun Madetojan salille, niin se on lupautunut järjestämään (ja kustantamaan) meille tarpeellisen kokoonpanon kirkkoon soittamaan. :) Me ei niinkään haluta mitään laulullista musiikkia sinne seremoniaan, vaan ennemminkin jokin kaunis kappale viululla ja pianolla soitettuna. Lisäksi voitaisiin saada hääjuhliin joku laulamaan ja/tai soittamaan pari kappaletta, mikäli sulhasen kanssa keksitään jotain mieleisiä kappaleita.

Tämä viikonloppu onkin nyt mennyt enemmän ja vähemmän youtube:ssa erilaisia klassisia kappaleita kuunnellen. Beethovenit, Bachit sun muita on kahlattu läpi, mutta itsepintaisesti ykkössijaa hallitsee Johann Pachelbelin Canon in D (TÄSSÄ). Kappale on varmaan monelle (häämusiikkeja läpi kahlanneille) tuttu, sillä se on yksi häämarssien ehdokkaista -tosin pelkillä uruilla soitettuna. Kun ensin kuunneltiin tätä ihanuutta, ajattelin, että eihän me nyt voida ottaa itse musiikkiesitykseksi kirkkoon mitään häämarssia! mutta aikani kuunneltuani kappeletta (ja yrittäessäni etsiä toista yhtä ihanaa biisiä), totesimme sulhon kanssa, että viulun, pianon ja sellon yhteispelillä Canon in D kuulostaa paljon enemmältä (ja eriltä) kuin siitä häämarssiksi sovellettu versio. Taidamme siis päätyä tähän kappaleeseen. :) Häämarssina meillähän on tämä tyypillisin, Prinsessa Ruusunen.

Häämusiikkia etsiskellessäni törmäsin ehdottomasti kuunneltavan arvoiseen, omaa romanttista häämusiikkia säveltävään ja muiden musiikkeja soveltavaan, Miranda Wongiin. Ihanan romanttisia ja kauniita kappaleita! Hänen julkaisemaansa häämusiikkia voi käydä ostamassa ja/tai kuuntelemassa TÄÄLTÄ.

lauantai 8. tammikuuta 2011

"Valkoinen kaupunki" Lindos vai "Romanttinen kylä" Taormina?

Tässä taas tulee! Vaihtoehtoja ja uusia, upeita, paikkoja näyttää riittävän. Vuorossa ovat Kreikan Lindos ja Italian Taormina. Kumpikin on kuin tehty rauhalliseen, rentouttavaan ja upeilla maisemilla höystettyyn häämatkalomailuun.


Lindos, Kreikka

Lindos sijaitsee Rodoksella ja sen maisemia on kuvattu postikorttimaisiksi. Valkeita taloja ja mutkittelevia kujia riittää silmän kantamattomiin. Lindoksella yhdistyvät luonto ja vesi, sillä kylä sijaitsee meren äärellä, vihreällä kukkulalla. Kuuluisan Akropoliksen temppeleineen ja linnoituksineen voi löytää täältä.



Yleensäkin Lindoksesta luvataan löytyvän paljon nähtävää aina kauniista luonnosta historiallisiin monumentteihin ja upeisiin rantoihin. Kylästä voi bongata myös moni matkamuistoliikkeitä ja ruokapaikkoja, joihin pääsee kätevästi esimerkiksi "aasitaksilla".





 

- - - - -

Linduksella voi majoittautua luksusta henkivään Lindos Blu Hotel & Suitesiin. Hotelli sijaitsee korkealla rinteessä hiekkarannan ja merenlahden yläpuolella. Lindos Blu Hotel & Suites vaikuttaa erityisesti hääpareille ja pariskunnille tarkoitetulta paikalta, sillä sinne eivät lapset ole tervetulleita. Tämä hotelli vaikuttaa todelliselta unelmalta, kuvat puhukoon puolestaan:












Taormina, Italia

Taorminaa mainostetaan romanttisen ja viihtyisän tunnelman paikkana. Pieni kaupunki on täynnä autoilta kiellettyjä kujia ja mitä erilaisempia kulttuurihistoriallisia nähtävyyksiä. Taormina sijaitsee Naxoksen lahden yläpuolella kalliolla.

Ylhäältä, Taorminan kaupungista, pääsee nopeasti alas rantaan joko minibussin tai köysiradan avulla. Kaupungissa on niin tyylikkäitä uimaloita kuin kauniita uimarantojakin.













- - - - - 

Monte Tauron hotelli vaikuttaa Taorminan houkuttelevimmalta majoituspaikalta. Se on rakennettu terassimaisesti rinteeseen ja hotellista onkin mahtavat näkymät. Monte Tauro sijaitsee rauhallisella paikalla, mutta ravintoloihin ja ostoksille on vain lyhyt kävelymatka. Jälleen kerran, kuvat puhukoon puolestaan: