Sisällön tarjoaa Blogger.

Ever mine, ever thine, ever ours.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Meikkaaja häitä varten

Mulla on ollut vähän sähläystä ja ongelmia häämeikkaajan ja kosmetologin suhteen. Henkilö, jolle olin alunperin aikonut mennä kasvohoitoihin (3-5krt ennen häitä) ja häämeikkiin, ei voikaan tehdä niitä minulle. Kävin muutama viikko sitten kyseisen henkilön omistamassa kauneushoitolassa kyselemässä ja varmistelemassa asioita, ja kävi ilmi, että hän lähtee opiskelemaan eikä ole enää elokuussa töissä. Paikka siirtyy siis jollekin toiselle ihmiselle. Ei ollut kovin kiva uutinen, kun olin jo turvautunut siihen ajatukseen, että saan tutun ja turvallisen kosmetologini käyttöön. :D

Häämeikki-ideaa: Tummat silmät + fresh ja natural iho
Ryhdyin sitten toimenpiteisiin ja marssin suoraa päätä kaverin suosittelemaan, nimeltä mainitsemattomaan, melko suureen kauneushoitolaan, joka sijaitsee ihan keskustan tuntumassa. Varasin heti ajan kosmetologille, jotta pääsisimme aloittelemaan kasvojeni hääkuntoon laittamista ja kerroin myös hääpäivämme ja kyselin meikkaajaa. Homma oli hoidossa -tai niin ainakin luulin- mutta kun eräänä perjantaina menin lunastamaan varaamani kosmetologi-ajan, hoitajat ilmoittivat tylysti, että "Ei, sinun aikasi on vasta ensi viikon perjantaina", vaikka yritin sanoa heille, että laitoin sen varmasti kalenteriin ylös sen päivän kohdalle, jonka he sanoivat varausta tehdessäni. NO, ei siinä vielä mitään, sen lisäksi, etten päässytkään kosmetologille, minun kanssa aiemmin jutellut kosmetologi tahtoi vielä uudestaan tietää hääpäivämme. Kun sen kerroin, hän yllättäen sanoikin, että siltä päivältä on melkein kaikki meikkaus-ajat jo menneet... Ainoa jäljellä oleva aika olisi ollut joskus aamu seitsemän maissa. HOH HOI. Läksin ulos koko paikasta ja aloin etsimään uutta kohdetta.

Tällä viikolla kävin sitten kauneushoitola Bella Bellassa ja varasin sieltä ajan sekä kosmetologille että meikkaajalle hääpäiväksi. Ongelmia ei ilmennyt (ainkaan vielä tässä vaiheessa --> koputtaa puuta!) ja pääsiäisen jälkeen pääsen sitten kokeilemaan heidän palveluitaan -ensimmäistä kertaa, sillä en ole koskaan ennen käynyt Bella Bellassa. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja saan mukavan kosmetologi-meikkaajan käyttööni. :)

2 kommenttia:

  1. Vaikeuksien kautta voittoon!!.:DDD ..ei lannistuta vaikka vähän tappioita eteen tulisikin. Häntä pystyyn ja eteenpäin.:D

    VastaaPoista
  2. no nimenomaan! :D onneksi sitä oli kuitenki iha hyvissä ajoin liikenteessä, ois muuten saattanu iskee jos stressin poikanen..! ;)

    VastaaPoista